Termillä “kehitys” on erilaisia konnotaatioita; se on monimutkaista, kiistanalaista, moniselitteistä ja vaikeaselkoista. Perusmuodossaan kehitystä voidaan kuvata yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi, jonka avulla ihmiset voivat toteuttaa täyden inhimillisen potentiaalinsa. On tärkeää muistaa, että kehitys on poliittinen lause, jolla on useita merkityksiä tilanteesta riippuen. Se voi edustaa ja tukea monia erilaisia tavoitteita, joita eri henkilöillä tai organisaatioilla on. Esimerkiksi Maailmanpankin määritelmä kehityksestä poikkeaa merkittävästi Greenpeacen kannattajien kannattamasta määritelmästä. Tällä on merkittäviä seurauksia kestävän kehityksen ymmärtämiselle, koska suuri osa kestävän kehityksen käsitteen epäselvyydestä johtuu ihmisten erilaisista tulkinnoista termistä kehitys (Adams 2009). Toinen tärkeä seikka, joka on muistettava, on, että kehitys on prosessi, ei lopputuote: se on dynaamista, koska se edellyttää siirtymistä tilasta tai tilanteesta toiseen. Tällainen muutos olisi hyvä ideaalisessa maailmassa, mikä johtaisi jonkinlaiseen parantumiseen (esimerkiksi äitien terveyden paranemiseen). Lisäksi kehitystä pidetään joskus palveluna, jonka yksi organisaatio (kuten kehitysvirasto) tarjoaa toiselle (kuten kehitysmaan maaseudun viljelijöille). Tämä osoittaa jälleen, että kehitys on poliittinen prosessi, koska se herättää ongelmia siitä, kenellä on valtuudet tehdä mitä kenelle.
Ympäristö muuttuu kehityksen seurauksena.
Kehitys on kuitenkin enemmän kuin vain ihmisten välisiä suhteita; se sisältää myös luonnonympäristön. Toisin sanoen kasvu muuttaa luonnonvaroja kulttuurivaroiksi. Tämä kääntymys on tapahtunut läpi ihmiskulttuurien historian, vaikkakin prosessin nopeus ja monimutkaisuus ovat tyypillisesti nousseet ajan myötä. Talouden olennainen rooli (raaka-aineiden ja energian muodossa) on muuttaa luonnonvarat (raaka-aineiden ja energian muodossa) ihmisille arvokkaiksi tavaroiksi ja palveluiksi, kuten järjestelmäkaavio osoittaa (ks. 2.1). .1). Koska muunnosprosessit eivät ole koskaan täysin tehokkaita, syntyy väistämättä jätettä, joka sitten kaadetaan ympäristöön erityyppisinä saasteina. Tämän seurauksena ympäristö toimii taloudellisen toiminnan kannalta sekä raaka-aineiden ja energian toimittajana että saasteiden nieluna.
Resurssit, energia ja roskat ovat kaikki tärkeitä näkökohtia.
Raakaöljyn louhinta Pohjanmerestä, fraktiointi ja tislaus öljynjalostamoissa sekä muuntaminen öljyksi tai dieseliksi ovat esimerkkejä tällaisesta muuntamisesta. Nämä tuotteet (bensiini ja diesel) muutetaan sitten käyttökelpoisiksi töiksi (kuten kuljetukseksi) polttoprosessien kautta. Samalla jätetuotteet vapautuvat ympäristöön kasvihuonekaasuina (kuten hiilidioksidina). Saatamme saada käsityksen maan talouden koko panoksesta ja tuotosta laskemalla yhteen kaikki muuntoprosessit, joita tapahtuu esimerkiksi kyseisessä maassa. Tätä voidaan mitata rajattomilla luonnonvaroilla ja energialla, tuotettujen tavaroiden ja palveluiden kokonaismäärällä sekä kokonaissaastuksella. (Todellisuudessa bruttokansantuote eli BKT on yleisesti käytetty mittari, joka ilmaisee tietyssä maassa tuotettujen valmiiden tavaroiden ja palveluiden täyden arvon.) Tarvitsemme enemmän luonnonvaroja ja energiaa tuotteiden ja palvelujen luomisen tehostamiseksi. taloudessa, ja tuottaisimme myös enemmän saastumista sivutuotteena.
Talouden kasvu
Tässä yhteydessä kehitys määritellään talouden koon tai nopeuden nousuksi, joka johtaa tavaroiden ja palvelujen lisääntymiseen. Perinteisesti on oletettu, että jos talous tuottaa enemmän tavaroita ja palveluita, ihmisten elämänlaatu paranee. Monet perinteiset kehitystekniikat ovat olleet talouden laajentamista (talouskasvua) tavaroiden ja palveluiden tuotannon lisäämiseksi. Tietenkin, jos taustalla olevat taloudelliset prosessit pysyvät ennallaan, tuotteiden ja palveluiden lisääminen vaatisi väistämättä enemmän raaka-aineita ja energiaa sekä tuottaisi enemmän jätettä. Tämä voitaisiin helposti kuvata järjestelmäkaaviossa (katso 2.1.2) lisääntyneillä materiaali- ja tehovirroilla talouden keskuslaatikon läpi.